Laulutunnit

Laulaminen on ja on aina ollut suuri ilo monille ihmisille. Laulaminen on paljon muutakin kuin vain oikeisiin nuotteihin osumista: siinä on kyse yhteyden luomisesta itsensä, ympäröivän maailman ja musiikin välille. Laulaminen sallii ihmisille väylän ilmaista itseään, omia tunteitaan ja muihin ihmisiin liittyviä asioita. Laulaminen tietyssä yhteisössä, esimerkiksi kuorossa, tuo joukon ihmisiä yhteen tavalla, jota ei voida toteuttaa täysin samalla tavalla millään muilla keinoilla.

Laulamisen ja laulutuntien hyödyt

Kun otat laulutunteja, opit muutakin kuin oikeanlaista laulutekniikkaa. Laulutuntien hyödyt voivat olla moninaiset, sillä ne kokoavat ihmisiä yhteen ja lisäävät samalla yhteenkuuluvuuden tunnetta. Laulamisella voi olla myös terveyttä edistäviä vaikutuksia ja musiikillinen aktiivisuus tekee hyvää fyysisestikin: se tukee oikeanlaista hengitystekniikkaa, jonka avulla voit oppia laulamaan selkeämmin ja voimakkaammin. Harjoitukset myös lisäävät luovuutta etenkin silloin, kun improvisoidaan uusia, erilaisia kappaleita.

Tarvittavia hankintoja laulutunnille voi tehdä esimerkiksi kryptovaluutan, kuten Ethereumin avulla. Tarkista päivän kurssi ethkurssi.fi -sivustolta.

Laulutunnit voivat tarjota lisäksi korvaamatonta palautetta kokeneelta opettajalta, joka voi tunnistaa äänessäsi alueita, joilla tarvitset harjoitusta, kuten sävelkorkeuden tarkkuudessa tai äänentuotossa. Erityisesti ääntään työkseen käyttäville laulutunnit ovat oiva harrastus.

Yhdessä oppimista ja sosiaalista kanssakäymistä

Laulutuntien avulla voit tutustua paitsi erilaisiin musiikkityyleihin, voit löytää juuri ne tyylit, jotka sopivat parhaiten sinun äänellesi. Pääset oppimaan yhdessä muiden laulajien kanssa, jotka ovat yhtä innostuneita laulamisesta kuin sinäkin: tämä luo inspiroivan ja innostavan ympäristön harjoitella ja kasvaa yhdessä laulajina. Laulun lisäksi laulutunneilla voidaan harjoitella itseilmaisua, jossa oma persoonallisuus saa näkyä ja kuulua. Hyviä itseilmaisun harjoittelukeinoja ovat esimerkiksi kappaleen tekstin analysointi sekä erilaiset muut harjoitukset, jotka tutustuttavat ihmistä myös enemmän omaan itseensä ja tukevat täten elämässä muutenkin.

Tarvitsemme musiikkia

Lisäksi musiikki, musiikkitapahtumat ja yhteiset laulutunnit tarjoavat erinomaisen paikan käsitellä tarvittaessa myös negatiivisia asioita. Laulaminen voi olla tapa purkaa omia tunteita, ilman että sanoo varsinaisesti mitään. Me ihmiset siis myös usein yksinkertaisesti tarvitsemme musiikkia elämäämme. Piristä tai hemmottele itseäsi osallistumalla paikkakunnallasi järjestettävälle laulutunnille – niissä koetut yhteiset hetket paitsi tukevat sosiaalista kanssakäymistä, tuovat myös sisältöä elämään. Säännöllisellä harjoittelulla laulutunnit voivat lisäksi auttaa sinua tulemaan entistäkin paremmaksi ja itsevarmemmaksi laulajaksi!