Helsinki tunnetaan Itämeren tyttärenä. Valkoinen profiili nousee mereltä tullessa ylväänä, ylimpänä kohoavat Suurkirkon eli Nikolain kirkon kirkas kupoli ja Uspenskin katedraali. Helsingin saaristo tulee tutuksi matkailijalle laivalla lähestyttäessä, mutta vasta viime vuosina sitä on alettu hyödyntää matkailussa. Virkeä saaristoliikenne on rikkaus niin turisteille kuin myös helsinkiläisille itselleen.
Saaristo kutsuu risteilemään
Kesäinen Helsinki on usein kuumallakin säällä siedettävä lämpötilaltaan. Kiitos kuuluu merelliselle sijainnille. Tuulet pääsevät vapaasti puhaltamaan Helsingin niemen ylitse. Pyörätiet kulkevat nykyään Helsingin rantoja pitkin koko rannikon mitalta. Kaupunkipyörillä niin turisti kuin Helsingissä asuvat henkilötkin pääsevät tutustumaan merimaisemiin miellyttävästi pyörän selästä. Merelle katsoessa mieli alkaa helposti tehdä vesille. Mitä mahdollisuuksia merelle on päästä, jos ei omista omaa venettä? Nykyään eri vaihtoehtoja löytyy paljonkin. Kuka tahansa pääsee kokemaan saariston virkistävyyden erilaisten laivareittien ja risteilyjen avulla.
Kiertoajelut saaristolaivalla
Helpoin tapa tutustua Helsingin saaristoon on nousta pienen risteilyaluksen kyytiin. Laivoja lähtee esimerkiksi Kauppatorilta Helsingin keskustasta, mutta myös muun muassa Hakaniemestä. Erilaiset risteilyt vievät tutustumaan ulapalle. Jotkut kiertävät ulkosaaristoon asti, jotkut keskittyvät läntiseen saaristoon, jotkut itäiseen ja kiertävät Laajasalon kanavan kautta muun muassa Korkeasaaren ja Kulosaaren rantoja pitkin. Tunnin, pari kestävillä risteilyillä voi kuulla mielenkiintoista tietoa Helsingin saariston historiasta. On olemassa myös erilaisia teemaristeilyjä, joissa perehdytään tarkemmin yhteen aihealueeseen, kuten salakuljetukseen. Jotkut risteilyt keskittyvät enemmän viihteeseen. Silloin laivalla voi nähdä esimerkiksi stand up -komediaesityksen tai tanssia discossa vaikka 1980-luvun musiikin tahtiin.
Reittiristeilyt eri saariin
Suomenlinna ja Korkeasaari ovat vanhastaan tutut risteilykohteet Helsingin saaristossa. Näiden klassikkojen lisäksi on viime vuosina tullut risteilyt muun muassa Vallisaareen ja Lonnaan. Aiemmin sotilaskäytössä olleet saaret ovat avautuneet suurelle yleisölle. Koskematon luonto kiehtoo matkailijoita. Etäisyys kaupunkiin on myös sen verran suuri, että tunnelma saarissa muistuttaa ulkosaariston tunnelmaa enemmän kuin lähisaarien rauhallisemmat aallot. Vallisaaren risteilyt ovat olleet suosittuja alusta alkaen. Se ei ole ihme, sillä ulkosaariston saaret ovat usein olleet tavallisen venettä omistamattoman kaupunkilaisen ulottumattomissa. Nyt jokainen halukas pääsee tutustumaan Helsingin kiinnostavaan saaristoon huolimatta siitä omistiko venettä vai eikö.